Published May 27th, 2011

Suomalainen Futurice valloittaa Eurooppaa kovaa vauhtia. Tänään Euroopan 15. parhaaksi työpaikaksi valittu Futurice perusti viime vuonna tytäryhtiön Saksaan, ja nyt toimintoja laajennetaan myös Iso-Britanniaan. “Haluamme toimia lähellä asiakasta. Sijoittuminen yhdeksi Euroopan parhaaksi työpaikaksi auttaa meitä houkuttelemaan parhaita työntekijöitä ympäri Eurooppaa. Se on meille ja asiakkaillemme iso asia”, toteaa Futuricen ulkomaan liiketoimintojen johtaja Teemu Moisala.

Vuonna 2000 perustettu Futurice on ollut Deloitte Fast 50 –listan kärkisijoilla viimeiset seitsemän vuotta ja tänä vuonna Great Place to Work valitsi yhtiön Suomen toiseksi parhaaksi ja Euroopan 15. parhaaksi työpaikaksi. ”Kasvu ja kansainvälistyminen ovat olleet luonnollinen osa Futuricea alusta lähtien”, kuvailee yhtiön toimitusjohtaja Tuomas Syrjänen. Tällä hetkellä Futuricen reilut 130 työntekijää edustavat noin kymmentä kansallisuutta ja palvelevat asiakkaita yhtä monessa maassa.

Futuricen tavoitteena on olla halutuin digitaalisen palvelukehityksen tarjoaja Euroopassa. “Euroopan markkinoilla on selkeästi lisääntynyt tarve erityisesti langattomien digipalveluiden kehittäjille. Saksan toimintojen menestys on osoittanut, että Futurice on pystynyt vastaamaan tähän tarpeeseen erinomaisesti”, toteaa Moisala. Vahvempi läsnäolo myös Iso-Britanniassa on siis enemmän kuin perusteltua. Ensimmäinen futuricelainen muuttikin sinne tällä viikolla.

Lisätiedot
Tuomas Syrjänen, toimitusjohtaja, p. 050 547 0386
Teemu Moisala, ulkomaan liiketoimintojen johtaja, p. 050 351 4698